Kotimatka on paras matka

Päivä 10 - Kotiin

Aukusti kissa

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä ihana reissu. Vaikka kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja pyöräilyosuus jäi aiottua lyhyemmäksi, en harmittele. Sain paljon kokemusta tulevaisuutta varten ja huomasin, että lomallakin minua vaivaavat välillä kiire ja malttamattomuus. Ei ehkä kulkiessa ja paikkoihin tutustuessa, mutta en malttanut pitää aiottua lepopäivää.

Äiti lähti mukaani pohjoiseen tarkoituksenaan tavata sisaruksiaan, jotka asuvat myös Kempeleessä. Pääsimme Perniöstä ystäväni kyydillä Turkuun, josta jatkoimme junalla matkaa kohti Kempelettä. Poljin pyörän juna-asemalle, eikä polvi oikutellut – lepo ja tulehduskipulääkekuuri olivat toimineet hyvin.

Kummasta ovesta ulos?

Tampereella vaihdoimme junaa, ja olin kerrankin tyytyväinen, kun Helsingin juna oli muutaman minuutin myöhässä. Laiturilta toiselle siirtyminen pyörän kanssa vaati hissillä kulkemisen, ja tulolaiturilla oli valtava ruuhka. Jouduin jonottamaan hyvän aikaa, sillä pyörän kanssa hissiin mahtuu vain yksi henkilö tavaroineen. Äiti ehti jo huolestua, etten ehtisi junaan, mutta lopulta ehdin hyvin.

Matka sujui kokonaisuudessaan hyvin. Kuuntelin Anna Janssonin Maria Wern -sarjan kolmatta kirjaa, "Loputon uni", melkein koko matkan ajan. Juna oli vain muutaman minuutin myöhässä saapuessamme Kempeleeseen. Asemalta pyöräilin kotiin, ja polvi oli edelleen yhteistyöhaluinen. Ei siis hätää, elämä jatkuu normaalisti pikku vastoinkäymisistä huolimatta. Mieheni haki äidin asemalta, jotta hänen ei tarvinnut kävellä matkatavaroiden kanssa perille.

Anna Jansson - Loputon Uni

Kotona minua odottivat jo kovasti ikävöineet koira ja perhe.
Kotiin on aina ihana palata reissun jälkeen!

Tämän kesän pyöräreissu on saatu päätökseen, mutta kirjoitan vielä yhden päivityksen pyörään liittyvistä asioista, sillä siitä on tullut monta kysymystä. Pyörä on nyt huollossa ja saattaa viipyä siellä viikon tai kaksi. Lähdin siis matkaan sähköpyörällä, mutta anturi meni rikki jo melkein alkumatkasta, joten pyöräilin lähes koko matkan ilman avustusta. Sähköpyörä ilman avustusta on huomattavasti raskaampi polkea kuin tavallinen pyörä, joten ei ole ihme, että polvi oli kovilla. Mutta sydän kesti!

Palaillaan siis vielä asiaan, kunhan saan pyörän takaisin ja voin raportoida, mitä sille on jouduttu tekemään.